Kun kyse on seksistä, vain kyllä tarkoittaa kyllä – suostumusperustaisuus myös seksuaalikasvatukseen

Kun kyse on seksistä, vain kyllä tarkoittaa kyllä – suostumusperustaisuus myös seksuaalikasvatukseen

Viimeisen kahden vuoden aikana olemme puhuneet seksuaalisesta ahdistelusta ja häirinnästä ja hyväksytyn seksuaalisen käyttäytymisen rajoista enemmän kuin koskaan ennen.

#MeToo, joka levisi kulovalkean tavoin, suostumusperustainen lainsäädäntö ja sen eteen tehty kampanjointi, yhä uudet otsikot jotka ovat nostaneet esille seksuaalisen ahdistelun ja vallan väärinkäytön yleisyyttä kouluissa, työpaikoilla ja sosiaalisessa mediassa. Otsikoita, jotka järkyttävät, mutta jotka todistavat siitä, että seksuaalisesta häirinnästä ei ole enää mahdollista vaieta. 

Häirintä ei kuitenkaan ole loppunut, eikä vielä ole mitään näyttöä siitä, että se olisi myöskään vähentynyt. 

Jotta häirintä voisi vähentyä, se tulee ensin tunnistaa, ja sen jälkeen häirinnän vähentämiseksi tarvitaan toimia kaikilla tasoilla.

Read More

"Me muutamme mahdollisen rajoja" – linjapuheeni puoluekokouksessa 2019

“Yhteiskunta, jota määrittelee vapaus ja jota kannattelee rakkaus.”

Keväällä kolme vuotta sitten istuin ystäväni kanssa miettimässä feministisen politiikan ydintä. Totesimme, että feminismissä ja feministisessä politiikassa on mielestämme kyse vapauden tavoittelusta.

Mutta ei kuitenkaan yhden vapaudesta muiden kustannuksella. Vapaus on poliittisesti värittynyt sana, ja halusimme maadoittaa sen oikein. 

Mietimme pitkään mikä sana kuvaisi parhaiten ajatusta siitä, että yhteiskuntaa rakennetaan paremmaksi ja vapaammaksi kaikkia varten, yhdessä. 

Valitsimme sanan rakkaus. Rakkaus on enemmän kuin vastuuta. Rakkaus on teon sana. Se on radikaali sana. Se on aktiivinen valinta, joka tehdään yhä uudestaan. Myös silloin kun se on vaikeaa.

Näistä sanoista syntyi se yhteiskunnallinen visio, jonka puolesta olemme nyt tehneet yhdessä töitä kolme vuotta. Rakennamme yhteiskuntaa sellaisen politiikan varaan, jonka päämääränä on vapaus ja jota kannattelee rakkaus.

Kun meiltä kysytään mikä on tärkein poliittinen tavoitteemme, vastaan, että emme tavoittele vain listaa asioita, vaan paradigman, ajattelutavan muutosta. Politiikan sanotaan olevan mahdollisen taidetta. Neuvottelua siitä, mitä pidetään mahdollisena. Me haluamme muuttaa käsityksiä siitä, mistä kaikesta on mahdollista ja lupa unelmoida.

Siksi olen viime aikoina miettinyt myös mahdollisia ja mahdottomia maailmoja.

Sellaisen maailman, jossa jokaisella on oikeus elää, saada suojaa ja suojelua, jossa jokaisella on oikeus rakastaa ketä haluaa, tulla nähdyksi ja kohdelluksi omana arvokkaana itsenään – sellaisen maailman tulisi olla mahdollinen. Kuviteltavissa oleva, neuvoteltavissa.

Sellaisen maailman, jossa Amazonin sademetsät palavat, jossa Yhdysvallat vangitsee pieniä lapsia ja erottaa heidät vanhemmistaan, ja jossa Unkari lakkauttaa oikeuslaitoksensa tulisi olla mahdoton, kuviteltavissa olevan ulkopuolella. 

Elämme mahdottomassa maailmassa, jossa mahdolliset maailmat ovat utopioita.

Tämän me voimme muuttaa.

Kun Suomeen valittiin ensimmäistä kertaa hallitus, jonka ministereissä on useita feministejä, olimme mukana tekemässä sitä muutosta.

Kun eduskunta tulevaisuudessa päättää muuttaa radikaalisti tapaa, jolla seksuaalinen väkivalta Suomessa määritellään, olemme olleet tekemässä myös sitä muutosta.

Kun romaninimellä on mahdollista saada töitä ja etninen profilointi vähenee ja lakkaa, olemme olleet tekemässä sitä muutosta.

Kun translaki lopulta uudistetaan kokonaan, olemme olleet tekemässä sitä muutosta.

Kun pakolainen saa turvapaikan ja jokaisella on oikeus etsiä parempaa elämää myös Suomesta, olemme olleet tekemässä sitä muutosta.

Kun Suomi ryhtyy kantamaan globaalia vastuuta ihmisoikeuksien edistämisestä ja ilmastonmuutoksen torjumisesta, olemme olleet tekemässä sitä muutosta.

Jokainen ääneenlausuttu unelmamme, puheenvuoromme ja ohjelmamme muuttaa sitä, mitä politiikassa on mahdollista kuvitella. 

Tästä syystä Feministinen puolue on jo muuttanut Suomea. Ja osana feminististä liikettä se muuttaa maailmaa.

Amazonin sademetsien ja alkuperäiskansojen tuho tai Yhdysvaltojen maahanmuuttopolitiikka eivät ole meistä irrallisia asioita.

Kun asetumme puolustamaan demokratiaa, vapautta ja ihmisoikeuksia Suomessa, puolustamme niitä koko maailmassa. Olemme osa ihmisten ketjua, joka suojelee, korjaa ja rakentaa parempaa maailmaa täältä Atlantin yli ja pallon ympäri. Ja on tehnyt niin jo vuosisatojen ajan.

Feministisellä puolueella on visio siitä, minkälaista yhteiskuntaa haluamme rakentaa. Tässä ajassa tarvitsemme enemmän kuin koskaan uskottavia polkuja kohti parempaa tulevaisuutta.

Kun meiltä kysytään miksi olemme olemassa, vastaan että me muutamme mahdollisen rajoja.


Hyvät feministit ja puoluekokousvieraat,

Muutos ei tapahdu hetkessä. Se on kivuliasta, ja vaatii tekijöiltään paljon. Muutoksen tahti voi olla niin hidas, että muutoksen päämääräkin ehtii välillä unohtua. Siksi on tärkeää aika ajoin kokoontua yhteen ja kiittää toisiamme siitä, mitä olemme jo saavuttaneet. Ja ottaa suunta uudelleen, yhdessä.

Huomenna valittava joukko ihmisiä lähtee luotsaamaan puoluetta kohti kuntavaaleja, joissa tavoitteemme on saada viestimme laajasti läpi ja uusia ihmisiä päättäviin tehtäviin.
Matkalla sinne tärkeintä on, että pystymme pitämään huolta tätä työtä tekevien ihmisten jaksamisesta. 

Tullessani valituksi uudelle kaudelle puheenjohtajana olen sitoutunut erityisesti kehittämään keinoja, joilla tuemme kaikkien jaksamista, työn oikeudenmukaista jakamista ja tavoitteiden mitoittamista niihin inhimillisiin ja taloudellisiin resursseihin, joiden puitteissa toimimme.

Olemme lyhyessä ajassa saaneet aikaan paljon, ja se on myös vaatinut paljon. Nyt on aika syventää, kehittää ja jakaa työtä yhdessä – ja hengittää rauhallisemmin. Tässä meillä, minullakin, on opittavaa.

Uskon, että vain sitä kautta voimme saavuttaa tavoitteemme niin vaaleissa kuin laajemmin yhteiskunnassa. Vain siten teemme myös omassa tekemisessämme todeksi visiomme yhteiskunnasta, jonka päämääränä on jokaisen vapaus ja jonka päätöksentekoa ohjaa rakkaus.

Muuttuuko Suomen ihmisoikeuskehityksen suunta?

Uudessa hallitusohjelmassa on paljon hyvää. Sen ehkä tärkein sisältö on ohjelmaa läpileikkaava ajatus siitä, että yhteiskunta on olemassa ihmisiä varten ja politiikka on työkalu kaikkien hyvinvoinnin edistämiseksi.

Tähän ajatukseen on helppo yhtyä, sillä se on aukikirjoitettu myös omiin ohjelmiimme. Hyvinvointikeskeisyyden ansiosta ohjelmaa lukee helpottuneena. Tuntuu, että viimein on vähän helpompi hengittää. Tai kuten ystäväni sanoi: Aivan liian kauan on tuntunut siltä, kuin olisimme hiljalleen menettämässä kaiken, ja nyt ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tuntuu siltä kuin olisimmekin menossa kohti jotain parempaa. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttaminen nousi monelle tämän käänteen symboliksi.

Ohjelmassa on paljon sellaista, mitä myös Feministinen puolue ajoi vaaliohjelmassaan. Hallitus torjuu ilmastonmuutosta, kaventaa taloudellista eriarvoisuutta, vahvistaa perusturvaa ja palauttaa koulutukseen puolet sieltä tehdyistä leikkauksista.

Hallitusohjelmassa on myös poikkeuksellisen paljon naisten oikeuksia koskevia kirjauksia. Hallitus torjuu naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, toteuttaa seksuaalirikoslain kokonaisuudistuksen, palauttaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden, tekee perhevapaauudistuksen tasa-arvonäkökulma edellä ja edistää samapalkkaisuustavoitetta.

Hallitus vahvistaa myös vähemmistöjen oikeuksia. Transoikeuksia vahvistetaan, intersukupuolisten lasten tarpeettomat leikkaukset lopetetaan, henkilötunnuksen sukupuolisidonnaisuus poistuu, rasismin torjumiseksi laaditaan erillinen toimintaohjelma ja vammaisten henkilöiden oikeuksia luvataan edistää YK:n vammaissopimuksen mukaisesti.

Maahanmuuttopolitiikassa luvataan korjata viime kauden pahimmat virheet. Turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa vahvistetaan ja alaikäisen perheenkokoajan toimeentulovaatimus poistetaan. Kielteisen päätöksen saanut työllistynyt turvapaikanhakija voi saada oleskeluluvan työn perusteella aiempaa helpommin.

Nämä ovat kiistatta tärkeitä kirjauksia. Yhdistettynä hallituksen tahtoon vahvistaa hyvinvointipalveluita, perusturvaa ja koulutuksen tasa-arvoa ohjelma lupaa monenlaisia helpotuksia syrjinnästä, syrjäytymisestä ja eriarvoisuudesta kärsiville ihmisryhmille.

Mutta näistä positiivista lupauksista huolimatta hallitus on tehnyt merkillisiä kompromisseja, jotka jättävät muutamat jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevat ihmisryhmät ahdinkoon.

Viime vuosien keskeisimmät ihmisoikeuskiistat ovat koskeneet naisten oikeuksien lisäksi transoikeuksia ja maahanmuuttoa. Naisten oikeuksia hallitusohjelma lupaa vahvistaa. Transoikeuksien ja maahanmuuton osalta hallitukselta puuttui kuitenkin rohkeutta asettua tinkimättömästi ihmisoikeuksien puolelle.

Hallitus sallii sukupuolen korjaamisen juridisesti vain täysi-ikäisille, vaikka tiedetään, että nykytilan jatkaminen vain lisää transnuorten mielenterveysongelmia ja itsemurhariskiä.

Aikuisillekaan sukupuolen korjaamista ei sallita pelkällä ilmoituksella, vaan ihmisen tulee yhä erikseen todistaa valtiolle, että hänen sukupuolensa on se mikä se on.

Kolmatta sukupuolta ei oteta käyttöön eli osa ihmisistä joutuu elämään väärän sukupuolimerkinnän kanssa ilman, että merkintää on edes mahdollista korjata.

Jos tämä ihmisoikeusmyönteiseksi julistautunut hallitus ei siihen pysty, viekö seuraava hallitus translain kokonaisuudistuksen loppuun? Neljä vuotta, kahdeksan vuotta, kaksitoista vuotta on pitkä aika elää ilman oikeuksia, joiden tulisi kuulua jokaiselle. Vielä pidemmältä aika tuntuu niistä translapsista, jotka elävät näiden hallituskausien aikana nuoruutensa tärkeimpiä vuosia.

Maahanmuuttopolitiikan osalta hallituksen tavoite nostaa kiintiöpakolaisten määrää on nostettu otsikoihin asti, vaikka todellisuudessa Suomi lupaa ottaa vain sata kiintiöpakolaista enemmän kuin aiemmin (nyt 850, ennen 750 ihmistä). Jopa sisäministeriö on suositellut kiintiön nostamista 1050 ihmiseen, ja vuosina 2014 ja 2015 Suomi onkin ottanut sen verran pakolaisia, kun kiintiötä kasvatettiin Syyrian kriisin vuoksi. Uusi hallitus tekee siis jyrkempää pakolaispolitiikkaa kuin mitä usein epäinhimillisen tiukaksi koettu sisäministeriö suosittelee.

Hallitus ei lopeta lasten säilöönottoa. Se tulee sen sijaan asettamaan osalle säilöönotetuista vaihtoehtoisena valvonnan muotona jalkapannan. Jalkapantaa käyttävät jo nyt lukuisat avovangit. Ilman asianmukaista oleskelulupaa maassa oleva henkilö ei kuitenkaan ole rikollinen.

Pakkopalautukset jatkuvat.

Työvoiman saatavuusharkintaa ei poisteta, joten turvapaikanhakijoiden työllistyminen on jatkossakin vaikeaa. Kun työpaikkaa ei voi vaihtaa joustavasti, ovat työluvan varassa Suomessa asuvat ulkomaalaiset riippuvaisia työnantajastaan, mikä lisää ihmiskaupan ja työkiskonnan riskiä. Kansallisten työmarkkinoiden ylisuojeleminen lähinnä ylläpitää globaalia eriarvoisuutta, kun tietyillä kehittyvien maiden kansalaisilla ei ole mahdollisuuksia liikkua ja hakea töitä vapaasti siten kuin esimerkiksi suomalaisilla pääasiassa on.

Hallitus ei ota käyttöön humanitääristä viisumia tai tilapäistä oleskelulupaa, vaikka vielä kaksi vuotta sitten viidestä hallituspuolueesta neljä vaati tilapäisen oleskeluluvan palauttamista.

Mitä hallituksen ihmisoikeuspolitiikasta siis tulisi ajatella?

On kohottavaa, että perus- ja ihmisoikeudet mainitaan hallitusohjelmassa useaan kertaan, samoin kuin sitoutuminen yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja oikeusvaltioperiaatteen vahvistamiseen.

Suomi on ottanut viime aikoina ihmisoikeuskehityksessä askeleita taaksepäin. Mutta palattuaan nyt lähtöpisteeseen, ottaako se tarpeeksi askelia eteenpäin? Subjektiivinen päivähoito-oikeus taisteltiin jo 1985. Riittääkö sen palauttaminen perus- ja ihmisoikeuskehityksemme mittariksi vuonna 2019?

Yhtään loppuun asti rohkeaa avausta hallitus ei tee. Suomi palaa nyt ihmisoikeuskysymyksissä omalle tutulle linjalleen. Se edistää tasa-arvopyrkimyksiä, ja tekee feminististä politiikkaa erityisesti tyttöjen ja naisten oikeuksien näkökulmasta. Laajempien paikallisten ja globaalien tasa-arvo- ja eriarvoisuuskysymyksien kanssa se kuitenkin yhä kompastelee. Maahanmuuttopolitiikassa Suomi jatkaa tiukkaa linjaansa, vaikka monet äänestäjät äänestivät toisenlaisen politiikan puolesta.

Suomi kutsuu itseään mielellään ihmisoikeuksien edelläkävijämaaksi. Todellisuudessa se on historiallisesti tavannut toteuttaa vain sen, mikä on kansainvälisten sopimusten tai julkisen paineen kannalta aivan välttämätöntä. Senkin mielellään vasta Ruotsin jälkeen.

Monelle ihmisoikeusveteraanille ja kansalaiselle, joita kysymykset koskettavat on tottakai silti tyydyttävä hetki, kun toiveet alkavat pitkästä aikaa taas toteutua. Edellisen kahdeksan vuoden jälkeen ennätysmäärä perusoikeuksia vahvistavia kirjauksia on merkittävä asia. Toisinkin voisi näinä maailman aikoina olla.

Ihmisoikeudet ovat kuitenkin kyllä tai ei -kysymyksiä. Ihmisarvon yhtäläisyys ja loukkaamattomuus joko toteutuu tai ei. Siksi olen aina vierastanut ajatusta siitä, että ihmisoikeuskysymyksissäkin pitäisi olla kiitollinen jokaisesta kehitysaskeleesta. Niin on varaa ajatella yleensä vain ihmisellä, jota kyseiset oikeudet eivät suoraan koske.

Perusoikeuksien vahvistuminen on myönteinen asia. Se ei saa kuitenkaan johtaa näköharhaan siitä, etteikö hallitusohjelma sisältäisi joidenkin ihmisryhmien kannalta erittäin vahingollisia päätöksiä.

Haluan tottakai, että lapsilisän yksinhuoltajakorotus, perhevapaiden tasa-arvo ja minun itsemääräämisoikeuteni toteutuvat. Vielä enemmän haluaisin, että Suomi suojelee myös heitä, joiden kaltaiset ihmiset eivät jo istu Säätytalolla päättämässä siitä kenelle oikeuksia jaetaan. Haluaisin, että ihmisarvoni ja itsemääräämisoikeuteni olisivat itsestäänselviä oikeuksia kaikille, eivät etuoikeuksia, jotka sallitaan yksille ja rajataan pois toisilta. Ja että tämä olisi hallitusneuvottelijoille kynnyskysymys.

Hallituksella on iso tehtävä edessään ja haluan luottaa sen pyrkimykseen tehdä hyvää. Ihmisoikeuksien puolustajien työ ei ole kuitenkaan valmis, eikä tuleva hallituskausi ole tästä poikkeus. Yhteistyötä tarvitaan erityisesti translain kokonaisuudistuksen edistämiseksi ja inhimillisemmän maahanmuuttopolitiikan puolesta.

Merkittävin ero aikaisempaan liittyy toivottavasti siihen, että hallitus on valmis reagoimaan päätöksiinsä kohdistuvaan kritiikkiin, jo äänestäjiensä oikeusturvan takia.